Osa 12: Ruska ja ulos lähtemisen tuska?

Nokimyssy istui metsässä kuusen oksalla ja ihasteli upeita luonnon värejä. Oli ruska-aika ja kukin luontokappale juhli kesän päättymistä pukien ylleen hienoimmat vaatteet mitä pukea saattoi. Jotkut kasvit pitivät tiukasti kiinni vihreästä väristä, jotkut pukeutuivat keltaiseen, toiset oranssiin, toiset punaisen, ruskean ja lilan eri sävyihin. Jotkut olivat vaihtaneet värejä niin, että lopputulos oli huikean hieno kaikenkirjava. Kukin kasvi osaltaan näytti parhaat puolensa ja lopputuloksena oli täydellisen kaunis ruska. Tätä Nokimyssy katsoi mielellään ja ihasteli kiitollisena. Tänään satoi vettä ja taivas oli peitetty harmaalla verholla. Harmaus yritti levitä myös metsään peittäen värit alleen.

Oli satanut useamman päivän ajan ja Nokimyssy ihmetteli miksei ollut nähnyt metsässä kulkijoita yhtä useaan päivään. Metsä oli tyhjentynyt ihmisistä. Tämä alkoi kiinnostaa pientä käpyä ja siksi se päätti lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin. Se hyppäsi alas puun oksalta ja kipitti sateessa tuttuun osoitteeseen, Kolin kupeeseen.

Nokimyssy koputti pienillä käsillään puiseen, suureen ulko-oveen. Koska kukaan ei tullut avaamaan, se kiipesi sisään postiluukusta. Tipahti eteisen matolle, käveli käytävän kautta olohuoneeseen, josta se löysi tutun ystävänsä. “Hei! Mitäs tänne kuuluu? En ole nähnyt sinua ulkona moneen viikkoon?” Nokimyssy ihmetteli.

“Hei Nokimyssy, kiva nähdä sinua! Katsos, on satanut vettä niin en ole kehdannut lähteä ulos. Kun katson ulos ja näen harmauden tai vesisateen, en vain saa itseäni pihalle koko päivänä. Haluaisin kyllä, mutten saa. Lisäksi on niin paljon muuta ja jos on huono keli, voi ulkoilut unohtaa. Mitä kauemmin olen sisällä, sen vaikeampi minun on liikahtaa ulos. Tuntuu, että syksyn sateet vie minulta voimia.”

“Ai siinäkö syy, miksen ole nähnyt muitakaan kulkijoita metsässä? Lähdettäisiinkö nyt yhdessä ulos? Näytän sinulle jotain.” Nokimyssy tokaisi. Hieman vastahankaan suostuin ja kohta olin Nokimyssyn kehoituksesta laittanut kumpparit ja muut sadevaatteet päälle ja olimme ulkona. Harmauden keskellä, vesisateessa.

Tuuli yltyi ja vesipisarat lensivät poikittaissuunnassa kasvoihin. Jouduin todella miettimään miksi lähdin ulos tällaisella koiranilmalla - vaikkei minulla ollut koiraakaan, joka olisi pakottanut liikkeelle. No, minulla oli Nokimyssy, käpy-ystävä, joka piti huolen että opin luonnon kautta jatkuvasti uusia, arkea helpottavia oivalluksia. Hetken tarvottuamme sateiseen vastatuuleen kysyin kiukkuisena: “Nokimyssy, mitä ihmettä halusit näyttää minulle?” Nokimyssy vain mennä viipotti eteenpäin, hihkaisten: “Kohta näet!”

Saavuimme järven rannalle, jossa eteeni avautui pysäyttävä, unohtumaton ja voimakas näky. Koko järvi raivosi, aallot löivät rantakiviä voimalla ja suuret vaahtopäät tanssivat kilpaa keskenään. Pilvet liikkuivat reipasta tahtia eteenpäin heittäen samalla lisää vettä kehiin. Järveltä nouseva myrsky, luonnon mahti oli niin voimakas, että pysähdyin täysin kokemani eteen. Ei puhettakaan, että olisin miettinyt jotain muuta, vaan hetki oli täytetty täydellisellä läsnäololla.

Seisoessani ja seuratessani hyvän tovin tuota upeaa näkyä, heitin lopulta ajatukseni ja huoleni vertailuun luonnon mahdin vierelle. Ne kutistuivat samantien todella pieniksi ja mitättömiksi. Tunsin, miten järveltä nouseva tuuli vei mennessään väsymystä, saamattomuutta, negatiivisia ajatuksia ja itsesyytöksiä. Huomasin tuulen ja sadesään voimistavan minua.

Tunsin palasten loksahtavan paikoilleen. Sanotaan, ettei tyyntä ilman myrskyä: joskus elämässä pitää olla sateita ja täysmyrskyjä, jotta ymmärtää olla kiitollinen tyyneydestä ja niistä paremmista päivistä. Ymmärsin Nokimyssyn pointin, että ulos voi mennä säällä kuin säällä ja joka säällä luonnolla on jotain annettavaa tai opetettavaa - jos sydän on valmis huomaamaan ja vastaanottamaan näitä.

Keli on yksi asia, johon emme voi vaikuttaa, mutta voimme joka hetki vaikuttaa kuinka suhtaudumme siihen. Oikealla vaatetuksella voimme nauttia luonnossa olosta täysin säästä riippumatta.

Joka kerran luonto antaa enemmän kuin arvaammekaan - lähtemisen vaikeudesta huolimatta myös tällä kertaa. Syvä kiitollisuus valtaa jälleen mieleni, kiitos sadesään kokemuksesta ja oivalluksista!