FoResting

Kuka olen?  Nimi: Marjut Räty.  S iviilisääty: Naimisissa.  A mmatti: Yrittäjä.  Mitä nämä edellämainitut asiat minusta kertovat? Tai mitä kertoo se, että olen kouluttautunut moneen eri ammattiin? Mitä kertoo se, että minulla on neljä lasta? Ei oikeastaan yhtään mitään.  Ne ei kerro sitä, että olen voittanut syövän ja noussut ylös monen loppuunpalamisen jälkeen.  Ne ei kerro sitä kuinka paljon työtä olen tehnyt itseni kansssa vapautuakseni lukuisista tunnelukoista, joita olen kuljettanut mukanani lapsuudestani saakka.  Ne ei kerro sitä kuinka syvien vesien kautta voi päästä kiitollisuuden ja luottamuksen tilaan, jossa pääsee kosketukseen hetkessä elämiseen ja elämään kuin ihmeessä. Mitä on elää tässä ja nyt, mitä on tuntea kiitollisuutta elämän kipeimmistä asioista ja mitä on saada rauha sisälleen, jotta voi luottaa elämän kantavaan voimaan? Se on heittäytymistä elämän vietäväksi ja luottaa korkeampaan voimaan, koska omin voimin en pitkälle pääse. Kouluttauduin nuorena vaatesuunnitteli

K atson ulos ikkunasta. Kaiholla. Muistelen niitä hetkiä kun olin täysin terve. Kun oli voimia käydä ulkona - edes sen verran, että sain haettua puita leivinuuniin tai vietyä roskiksen. Nyt ei ole voimia sitä vähääkään, vaan olo on kuin lapamadolla. Yskittää, nenä vuotaa, kylmää, kuumaa ja ahdistaa. Mikään ei kiinnosta, mikään ei huvita. Näen kaaosta joka puolella. Kuormitun lasteni leikeistä, jotka juuri nyt näen vain sotkemisina. Kuormitun lasteni äänistä, jotka tuntuvat tänään erityisen kovilta. Kuormitun siitä, ettei minua kuunnella. En vain jaksaisi mainita samoista asioista montaa kertaa. Koen että sanoessani jotain puhun seinille, minua ei kuunnella huolimatta siitä, että olen kerrankin itse sairaana. Yleensä muut sairastavat, minä en. Pöydän kulmasta kiinni pidellen ja tuolilla istuen saan juuri laitettua ruoan. Ruokana tänään nuudelia, kun äiti ei jaksa nyt muuta. Laitan lapsille ohjelman pyörimään ja käyn pitkälleni vuoteeseen. Villapaita, kahdet villasukat ja kolme peittoa p

Kävelin lumisessa metsässä ja ystäväni Nokimyssy istui oikealla olkapäälläni. Ihastelimme yhdessä lumen määrää ja talvipuvun ylleen saaneita hienoja luontokappaleita. Siinä ne kukin omalla paikallaan seisoivat, valkeat komeat kuusivanhuksetkin töröttivät tukevasti polun vieressä. Näytti kuin koko metsä olisi vaipunut rauhalliseen talviuneen. Ainoastaan pupujen jäljet lumella kertoivat, että metsässä oli vielä elämää. Pysähdyin ja katsoin ylöspäin, näin hentoisten lumihiutaleiden leijailevan kaikessa rauhassa alas maahan. Osa hiutaleista osui kasvoihini ja sulivat samointein, tunsin pienen virkistävän kylmyyden ihollani. Osa lumihiutaleista leijaili avonaiseen kämmeneen, pysähtyen hanskaani ikään kuin kutsuen tutkimaan niitä tarkemmin. Olivatpa ne upeita luomuksia! Kaikki vähän erilaisia, mikä teki niistä entistä hienompia ja kauniimpia. Metsän luminen näky ja hiutaleiden rauhallinen leijuminen rauhoitti myös omaa mieltä. Mieltä, joka oli taas kerännyt muidenkin huolia, pelkoa ja murhei

Olemme kokeneet luonnon voimistavana elvyttäjänä ja terapeuttina, siellä on aina ollut tilaa hengittää, saada voimia ja levätä. Siksi halusimme yrityksellemme nimen, joka kuvastaisi metsää (forest) ja lepäämistä (rest). Aluksi nimemme oli FoRest Mood, joka kuvasti metsän ja lepotilan lisäksi metsän tunnelmaa. Onneksi nimi ei mennyt läpi sellaisenaan, vaan saimme nimetä sen uudelleen paljon yksinkertaisemmaksi ja paremmin toimivaksi. Nimeksemme tuli FoResting. Ollaan menty metsään vuosien mittaan hyvin erilaisten tunnetilojen kanssa, ennen romahuksia tai niiden jälkeen. Aina sieltä on palattu paremmalla fiiliksellä kuin sinne mentäessä. Logon alaliite "ennenku mie romahan" oli mielestämme tätä hyvin kuvaava, metsään voisi mennä ja palveluita käyttää jo ennenku romahtaa! Vaikka teksti on humoristinen, sen taakse kätkeytyy omia vakavia kokemuksia täysromahuksesta. Kun tietää mistä puhuu, voi olla yhdenvertaisena kanssakulkijana erityisesti suorittamiseen ja stressaamiseen taipuv

Oli tasaisen harmaa aamu. Raotin silmiäni, mutta ei huvittanut nousta. Taas yksi päivä yksin kotona, miksi edes nousisin, eihän minua kukaan kaipaa mihinkään. Mutta sitten muistin, että tänään pääsen osallistumaan Höllää hetkeksi -luontolataustuokioon! Omassa lähimetsässä kävely ja istuskeleminen on minulle jo entuudestaan tuttua, joten epäilin, voisivatko ohjatut harjoitteet tuoda jotain lisää kokemukseeni luonnosta? Lähdin matkaan väsyneenä ja hieman epäillen, antaisiko Höllää hetkeksi -tuokio minulle mitään. Hengästyin hieman jo ensimmäisessä rinteeseen nousussa ja märkiä lehtiä tarttui kenkiini, jotka eivät onneksi kastuneet läpi. Teimme pienellä metsäaukiolla erilaisia kehon jumeja avaavia liikkeitä ja aloin jo hieman piristyä. Lähtiessämme rinnettä alas kohti rantaa, saimme tehtäväksemme etsiä luonnosta jotakin sellaista, joka itselle kuvastaisi yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Poimin matkalta ruskan sävyjen seasta erottuvat kirkkaanpunaiset pihlajanmarjat, joista kunkin marjan a

Nokimyssy istui metsässä kuusen oksalla ja ihasteli upeita luonnon värejä. Oli ruska-aika ja kukin luontokappale juhli kesän päättymistä pukien ylleen hienoimmat vaatteet mitä pukea saattoi. Jotkut kasvit pitivät tiukasti kiinni vihreästä väristä, jotkut pukeutuivat keltaiseen, toiset oranssiin, toiset punaisen, ruskean ja lilan eri sävyihin. Jotkut olivat vaihtaneet värejä niin, että lopputulos oli huikean hieno kaikenkirjava. Kukin kasvi osaltaan näytti parhaat puolensa ja lopputuloksena oli täydellisen kaunis ruska. Tätä Nokimyssy katsoi mielellään ja ihasteli kiitollisena. Tänään satoi vettä ja taivas oli peitetty harmaalla verholla. Harmaus yritti levitä myös metsään peittäen värit alleen. Oli satanut useamman päivän ajan ja Nokimyssy ihmetteli miksei ollut nähnyt metsässä kulkijoita yhtä useaan päivään. Metsä oli tyhjentynyt ihmisistä. Tämä alkoi kiinnostaa pientä käpyä ja siksi se päätti lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin. Se hyppäsi alas puun oksalta ja kipitti sateessa tuttuun o