Sinä päivänä elämäni oli täyskaaos. Moni asia tuntui menevän päin puuta. Olin kiireinen, väsynyt, tympääntynyt, stressaantunut. Verenpaineet jatkuvasti koholla. Olisi pitänyt tehdä sitä, tätä ja tuota, mutta koin ettei aika riittänyt tehdä yhtään mitään. Koin, etten itsekään riittänyt. Vaikka miten suoritin päiviäni, tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Murehdin menneitä ja mietin huolestuneena tulevaa. Elämäni oli yhtä reagoimista, suorittamista ja selviämistä. Vaatimukset olivat kovat, muut vaativat minulta ja vaadin jatkuvasti itseltäni parempia suorituksia. Aina minulle tapahtui jotain huono-onnista ja koskaan minulla ei käynyt hyvä tuuri. Olin uupumuksen ja täysromahduksen rajamailla. Tämän raivon, väsymyksen ja huolestuneisuuden vallassa sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin takapihan kautta suoraan Kolin metsään. Kävellen, ahdistuneena puskin eteenpäin ja mietin kaikkia niitä huonosti olevia asioita. Yhtäkkiä päähäni kopsahti männynkäpy. Ihmeekseni se alkoi puhua mi