FoResting

Päivä oli täysin usvainen, niin mieleltä kuin ilmanala ulkonakin. Mikään ei tuntunut liikkuvan eteenpäin. Ajatus takkusi, pelkoja tuli pintaan, taivaalla oli harmaat pilvet syventämässä tätä usvaista ja tukkoista tunnetta. Satoi sumusadetta, kostean kylmää. Ilman kylmyys ja kosteus tuntui koko kehossa. Mikä nyt on? Mistä tämä outo tunne nousee? Se tuntuu nostavan päätään entisestään ja alkaa jo ahdistamaan. Ahdistaa ja itkettää. Haluaisin vain käpertyä peiton alle, olla yksin tekemättä mitään. Kokeilen.. Mutta täällä peiton alla ahdistus ja paha olo vain pahenee. On päästävä ulos, haukkaamaan happea, saatava tuota kosteaa ja viileää ilmaa keuhkoihin. Tilaa hengittää, tilaa ajatella. Lähden metsään. Toivon kovasti tapaavani uuden ystäväni Nokimyssyn. Uskoisin, että Nokimyssy voisi auttaa minua. Hän lupautui jakamaan vanhaa viisauttaan ja kokemuksiaan meille aina kun hänen apuaan tarvitsemme ja pyydämme. Joten nyt kokeilen onneani. Tarvitsen nyt todellista viisautta pääsemään tästä ilkeä

N iin, miksi? Nokimyssyn kiinnostus ihmisiä kohtaan on aina ollut suurta. Se on jo kauan aikaa seurannut erilaisia kulkijoita, näiden tunnetiloja ja painavan näköisiä reppuja. Se on pikkuhiljaa päässyt perille kulkijoiden elämästä ja reppujen sisällöistä. Nokimyssy on suuressa viisaudessaan tullut siihen lopputulokseen, että kulkijat ovat keränneet liikaa kuormaa harteilleen. Jopa niin paljon, että tuttujen tapojen polulla sijaitseva jaksamisen raja on ylitetty ja monet ovat uupuneet taakkojen alle. Reppujen sisältä on paljastunut muun muassa monenlaisia pelkoja, liian suuria odotuksia, vaatimuksia, ylisuorittamista, överiempatiaa. Riippuvuuksia, riittämättömyyttä, stressiä, voimattomuutta, yksinäisyyttä, turvattomuutta. Jopa syyllisyyttä ja häpeää! Ei ihme, että leveällä, totuttujen tapojen polulla tallaajat ovat monesti väsyneitä, voimattomia, ilottomia, ahdistuneita ja alakuloisia. Nokimyssy kertoi myös saaneensa selville, että monet ovat unohtaneet kuunnella omaa sydäntään ja itse

Kohta pyörtynyt ystäväni virkosi ja kahden muun ystävän ammollaan olevat suut sulkeutuivat. Onneksi, näyttivät niin tärähtäneiltä! Nokimyssy alkoi kertoa meille tarinaa omasta, varsin mielenkiintoisesta elämästään. Se tupsahti aikoinaan sata vuotta vanhan, Kolilla sijaitsevan männyn oksalle. Se istui oksalla useamman vuoden ajan ja luonnon ihmeellisestä voimasta kasvoi yhä suuremmaksi ja vahvemmaksi, imien itseensä kaikki männyn sekä koko metsän viisaudet. Oksalla istuessaan se ihaillen ihmetteli ja seurasi tarkasti metsän elämää, hienoja kasveja, luonnon värejä, eri vuodenaikoja, eliöitä ja eläimiä. Pieni käpy näki ja koki valtavasti kaikkea, oppi elämästä enemmän joka päivä. Joskus se näki myös kummallisen näköisiä, värikkäitä, eri kokoisia ja toisinaan varsin äänekkäitä olioita, joista ei oikein ottanut selvää mitä olivat. Osa niistä puski metsäpolkua eteenpäin valtavalla raivolla ja vauhdilla, keskittyen selkeästi vain suorittamiseen. Ne kantoivat melkoisen isoja reppuja selässään