Kerroin Nokimyssylle erään aiemman kokemuksen huonosta päivästä. Nokimyssy oli sitä mieltä, että muutkin voisivat saada sen myötä oivalluksen avaimia ja tukea arkeensa. Siksi lukijani, jaan tämän nyt Sinullekin:
Huonot hetket, huonot päivät. Kaikki tietää mistä puhutaan - näitähän meillä kaikilla on. #MIUNHUONOPÄIVÄ alkoi huonosti nukutulla yöllä. Aloin syytellä itseäni, että miksi en mennyt ajoissa nukkumaan ja pitikin sitä jädeä vetää puoli pakettia, nyt on surkea olo. Lapset alkaa kinastella keskenään: "Sä oot ihan kakkapökäle" - enpäs oo! Siitä seuraa läpsimistä ja hiuksista vetelyitä. Nousen sängystä ylös keittiöön, jossa odottaa tiskivuori - enpä noitakaan saanut laitettua illalla, vaikka valvoin puolille öin.
Opinnot alkavat netin kautta. Lapset leikkii nätisti kotista. Sitä kestää noin 10 minuuttia, kun alkaa riehuminen, juokseminen, huutaminen ja riitely. Ei kehtaisi istuttaa noita naperoita telkan äärelle, huono äiti oon jos katsovat päivät töllöä. Sotkuja joka paikassa, joka huoneessa, lattiat täynnä! Ja lisää tulee! Nuorin tekee etäopetus session aikaan kakat x 3, sopivasti puolen tunnin välein, kun edelliset juuri pesty. Koneen äärellä istuissani kaikki kolme änkeävät syliin samaan aikaan ja kiistelevät kun eivät mahtuisi siihen.
Eilen menin verestämään muistoja ja katsomaan kuvia vuorilta. Siellä niin vapaana ja vailla vastuuta sai kulkea! Missä se vapaus? Täällä isossa talossa hoidat kotitöitä ja kaitset jälkeläisiä. Kuunnellaan vähän “haluun olla yksin” biisiä. Mitenkä ne muut vanhemmat pärjää? Verrataanpa vielä vähän kavereihin, toisilla äideillä lapsia vielä kymmenen kertaa enempi tai lisänä muita haasteita ja silti saavat homman toimimaan. Olenpa huono äiti, kun en saa arkea hallintaan. Luovutan päivän opinnot, poistun linjoilta, huuto on niin kovaa, etten omia ajatuksia kuule.
Lapsille ruokaa, nuorin unille ulos ja pullo naamaan (kuka antaa vielä kaksivuotiaalle maitopulloa, sen hampaat kääntyy sisään?) Noh, yleensä tämä kaveri nukahtaa nopeasti rattaisiin sen pullon kanssa. Hetki aikaa syödä itse - siis ottaa muutama haarukallinen ruokaa, ennen kun joku koputtelee etuovella. Tämä samainen neiti 2 wee oli hörpänny maidot, noussut rattaista ja kipitteli koputtelemaan. Tässä vaiheessa yksi uusi vanhempien sisarusten välinen riita ja huomaan tavaroiden määrän lattialla tuplaantuneen. Tahallaanko ne sotkee? Ihan vaan ärsyttääkseen? Nyt kiehuu, kohta räjähtää...
Yhtäkkiä silmiin sattuu olohuoneessa oleva taulu, jossa lukee: "let them be little". Niin, nämähän ovat vielä pieniä lapsia, jotka opettelee miten olla ja elää. Samalla tajuan kuinka oma itsepuhe on ollut tänä aamuna tosi kielteistä, pelkkää huonon huomaamista ja häpeän korostamista. Laitan soimaan Stellaa: “Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät. Kovin paljon on myös itsestä kiinni, miten tämänkin kuvan värität."
"Kakka tuli pyyhkimään, äiti tulee pyyhkimään", neiti 3 wee huutaa. Paikalle mentäessä hän tarmokkaasti ja iloisesti yhtäkkiä ilmoittaa: "äiti, kuuntele, opin sanomaan ärrän! Ärrä, ärrä, ärrä!" - Wau! Ootpa oppinut hienosti uuden taidon! Hyvä rakas! Sehän tosiaan on ärrä ja tuo hentoinen pärähdys ensimmäistä kertaa hänen suustaan kuultuna pysäyttää äidin.
Kyynel silmässä pysähdyn tähän hetkeen. Hengitän syvään. Kaikki on oikeestaan just hyvin. Taputan itseäni olkapäälle, että ollaanpa kasvatettu ihan mahtavia pieniä ihmistaimia. Kiitos, että ovat eloisia, iloisia, omatoimisia ja leikkisiä lapsia - ja elossa. Muistutan itseäni, että täähän on just sitä elämää, mistä olen joskus unelmoinut. Perhe, lapset, oma talo, tää arki - just sitä mitä halusin ja sain.
Hyväksyn aamun negatiiviset tunteet ja #huonotpäivät, niitä tulee ja ne kuuluu elämään. Ne herättelee meitä miettimään mikä on hyvin ja mistä voin olla kiitollinen just tässä ja nyt❤️.
Kommentit
Lähetä kommentti