Osa 2: Nokimyssyn syntymä

Kohta pyörtynyt ystäväni virkosi ja kahden muun ystävän ammollaan olevat suut sulkeutuivat. Onneksi, näyttivät niin tärähtäneiltä! Nokimyssy alkoi kertoa meille tarinaa omasta, varsin mielenkiintoisesta elämästään.

Se tupsahti aikoinaan sata vuotta vanhan, Kolilla sijaitsevan männyn oksalle. Se istui oksalla useamman vuoden ajan ja luonnon ihmeellisestä voimasta kasvoi yhä suuremmaksi ja vahvemmaksi, imien itseensä kaikki männyn sekä koko metsän viisaudet. Oksalla istuessaan se ihaillen ihmetteli ja seurasi tarkasti metsän elämää, hienoja kasveja, luonnon värejä, eri vuodenaikoja, eliöitä ja eläimiä. Pieni käpy näki ja koki valtavasti kaikkea, oppi elämästä enemmän joka päivä.

Joskus se näki myös kummallisen näköisiä, värikkäitä, eri kokoisia ja toisinaan varsin äänekkäitä olioita, joista ei oikein ottanut selvää mitä olivat.

Osa niistä puski metsäpolkua eteenpäin valtavalla raivolla ja vauhdilla, keskittyen selkeästi vain suorittamiseen. Ne kantoivat melkoisen isoja reppuja selässään ja eivät pysähtyneet hetkeksikään ihastelemaan luonnon kauneutta, ei edes värikkäimpänä vuodenaikana! Niiden ilmeet olivat usein kireät ja jopa vihaiset.

Osa olioista tallusti metsäpolkua hitaasti valtavan suurien reppujen kera. Toiset näistä raskaan repun kantajista näyttivät väsyneiltä, toiset todella alakuloisilta ja toiset ilottomilta.

Pieni käpy kertoi myös nähneensä olioita, jotka reppuineen aloittivat metsäpolun kulkemisen, mutta pelokkaan oloisesti kääntyivät heti takaisin. Ne pitivät tiukasti kiinni repuistaan!

Ja olihan siellä myös pari, jotka kurkistivat metsäpolulle reppujensa kanssa, mutta eivät koskaan uskaltautuneet astua metsään. Heidän kasvoiltaan viisas käpy luki monesti ahdistuksen ja ilottomuuden.

Osa olioista taas saapui metsäpolulle hyvin kevyen näköisen repun kera. Ne pysähtyivät ihmettelemään vanhaa mäntyä ja joku jopa halasi puuta. Heidän kasvoillaan näkyi enemmän iloa, valoa ja säihkettä.

Nokimyssy oli tuolloin jäänyt miettimään mitä nuo oliot olivat, mitä ne repussaan oikein kantoivat ja miksi?

Eräänä päivänä metsään ilmestyi taas kummallisen, mutta ystävällisen näköinen olio, jolla oli myssy päässään. Pieni käpy ihastui heti myssyyn! Käpy oli jo kauan miettinyt olioiden elämää. Koska käpy oli varsin utelias nuori, sinä päivänä se päätti irroittautua männyn oksalta ja hypätä puusta tutkimaan tarkemmin tuota oliota! Pieni käpy pudottautui sopivasti olion hupun sisään ja kyyti lähti liikkumaan metsäpolkua eteenpäin.

Olio oli kohta pysähtynyt ja hui kauhistus - alkanut sytyttää pieniä puita palamaan! Kun sytyttää pieniä puita, sytyttääköhän myös suuria? Nokimyssy huolestui oman kotipuunsa puolesta. Se mietti oliko tämä ystävällisen näköinen olio kuitenkin vaarallinen? Säikähtäneenä se hyppäsi olion hupusta alas ja juoksi turvaan nuotion reunuskivien alle. Siellä se mietti surullisena, miksi oli jättänyt kotipuunsa ja nyyhkytti toivoen, että olio lähtisi pian pois metsästä.

Jonkin ajan kuluttua olio nousi nuotion vierestä. Sen housut jäivät kiinni penkin oksaan ja noustuaan ylös repesivät! Pientä käpyä nauratti, mutta se varoi nauramasta liian kovaa, ettei vaan paljastuisi. Olio, jonka nimeksi oli myöhemmin paljastunut “ihminen”, harmitteli hetken tapahtunutta, mutta lähti jatkamaan matkaansa. Pian sen jälkeen pieni käpy tuli esiin piilostaan. Se huomasi nuotion vierellä harmaan, nokisen kankaanpalan, jonka keksi laittaa omaan päähänsä, kuten oliollakin oli! Tämän jälkeen pienestä kävystä tuli Nokimyssy.

Kuuntelimme Nokimyssyn tarinaa suurella myötätunnolla ja jäimme miettimään miksi hän jakoi tarinansa juuri meille?