Oli tasaisen harmaa aamu. Raotin silmiäni, mutta ei huvittanut nousta. Taas yksi päivä yksin kotona, miksi edes nousisin, eihän minua kukaan kaipaa mihinkään. Mutta sitten muistin, että tänään pääsen osallistumaan Höllää hetkeksi -luontolataustuokioon! Omassa lähimetsässä kävely ja istuskeleminen on minulle jo entuudestaan tuttua, joten epäilin, voisivatko ohjatut harjoitteet tuoda jotain lisää kokemukseeni luonnosta?
Lähdin matkaan väsyneenä ja hieman epäillen, antaisiko Höllää hetkeksi -tuokio minulle mitään. Hengästyin hieman jo ensimmäisessä rinteeseen nousussa ja märkiä lehtiä tarttui kenkiini, jotka eivät onneksi kastuneet läpi. Teimme pienellä metsäaukiolla erilaisia kehon jumeja avaavia liikkeitä ja aloin jo hieman piristyä.
Lähtiessämme rinnettä alas kohti rantaa, saimme tehtäväksemme etsiä luonnosta jotakin sellaista, joka itselle kuvastaisi yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Poimin matkalta ruskan sävyjen seasta erottuvat kirkkaanpunaiset pihlajanmarjat, joista kunkin marjan ajattelin kuvaavan yhtä yhteisömme jäsentä. Ryhmä jaettiin alhaalla pareihin ja saimme kertoa parille kolmen minuutin ajan mitä ajattelimme poimimastamme luonnonelementistä ja yhteistyöstä sekä yhteisöllisyydestä.
Kolme minuuttia meni itselläni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen ajattelin, ettei minulla kyllä riitä puhuttavaa niin pitkäksi aikaa itsekseni. Parilla kun ei ollut lupa kommentoida eikä kysyä mitään, oli vain kuunneltava ja oltava läsnä toiselle. Ja mikäli puhuttavaa ei ollut, oli lupa vain olla. Itse en kokenut hiljaisuutta parin kanssa ahdistavana enkä vaivaannuttava, mutta joillekin se voisi olla sitäkin.
Ajattelen, että harjoitus tekee hyvää joka tapauksessa, oli vaivaantunutta tai ei. Toisen ihmisen keskeytymätön huomio, vaikka vain kolmeksi minuutiksi, on harvinaista herkkua nykypäivänä. Yleensä jo alle 10 sekunnin tauon osuessa kohdalle, toinen kaivaa kännykän taskustaan, vaikka katsoakseen kelloa ja huomaa samalla jääneensä selaamaan saapuneita viestejä ja muita päivityksiä, jolloin hän ei enää ole läsnä vieruskaverilleen.
Seuraavassa harjoituksessa toinen parista oli sokkona ja toisen tehtävä oli ohjata häntä turvallisesti ohjaajan näyttämään suuntaan. Minä olin ensin sokko ja sanoinkin ääneen, että se hiukan jännitti. Parini ohjasi minua äänellä ja myöhemmin, kun meidän oli etsittävä toinen pari ja jatkettava matkaa neljästään, tunsin helpotusta, kun sain pitää toista sokkoa kädestä kiinni. Käsikkäin kulkiessa oli heti paljon turvallisempi olo.
Jaoimme kokemuksemme sokkotehtävästä taas uuden parin kanssa, jolla ei ollut lupa keskeyttää kertojaa, vaan ainoastaan olla läsnä. Sen jälkeen ohjaaja laittoi kaiuttimesta musiikkia ja porukka alkoi tanssia, ensin yksin, sitten pienissä porukoissa ja lopulta tanssimme kaikki yhdessä isossa piirissä. Se oli hauskaa, eikä aiemmasta väsymyksestäni ollut enää tietoakaan.
Lopuksi hiljennyimme istumaan rantaan penkeille ja katselimme järvelle tai suljimme silmämme ja kuuntelimme ohjaajan rauhoittavia sanoja. Aurinkokin alkoi näyttäytyä pilvien takaa. Hiljentyminen ja koko aamupäivä raittiissa ulkoilmassa teki niin hyvää, että olin vielä iltapäivälläkin täynnä energiaa enkä tavalliseen tapaani väsähtänyt heti lounaan jälkeen. Kiitos FoResting, oli ilo olla mukana Hölläämässä hetkeksi!
..........................................................
Tunnin mittaiset tuokiot ovat nimeltään Huilahustuokioita ja kahden tunnin mittaiset kulkevat nimellä Höllää Hetkeksi. Normaalisti kahden tunnin tuokiot sisältävät kotaevästelyn.
Tällä kertaa räätälöimme tuokion ryhmän tarpeiden mukaan kaksi tuntia kestäväksi, mutta kotaevästelyt jäivät pois. Ryhmän tarpeista riippuen polun aihe ja harjoitteet vaihtelevat, tässä yhdenlainen kokemus ystävyyden ja yhteistyön polulta.
Kommentit
Lähetä kommentti