Siirry pääsisältöön

Osa 7: Ruuhkavuodetko?

 Tarviiko meidän vanhempien antaa sen termin määrittää arkea ja tekemisiämme? Sana ohjaa niin vahvasti kiireen keskelle, jossa vanhemmat meinaa unohtaa huolehtia myös omasta jaksamisestaan. 


Edellinen viikonloppu oli mahtava! Rakkaan ystäväni kanssa vaellusta Kolin kauniissa maisemissa. 😍🌿👣Tulosta siitä, mitä olen oppinut muutaman vuoden sisällä. Ottamaan aikaa välillä ihan vain itselleni. Tehden asioita, joista nautin. Hetki ilman vastuuta muista.

Kun pääsee tekemään sopivin aikavälein asioita joista tykkää, jaksaa olla parempi versio itsestään äitinä, puolisona ja ystävänä.

Nokimyssykin on kertoillut, että kuulee niin useasti kiireisten ihmisten toistelevan, että enhän minä pysty omia harrastuksia toteuttamaan, kun lapset on niin pieniä ja ne tarvii kaiken huomion. Koti pitää hoitaa, on sitä ja tätä. Se pitää kyllä täysin paikkansa! Tekeminen ei lopu koskaan. 

Juuri siksi uskalla sinäkin ottaa omaa aikaa, tee asioita, joista tykkäät! Mitä iloa sinusta on väsyneenä, uupuneena, kiukkuisena, valittelevana? Jos se pieni oma aika viikottain antaiskin sulle enemmän virtaa perhe arkeen, olisko se sen arvoista? 🧡

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Osa 17: Sisäisen rauhan jäljillä

Kuka olen?  Nimi: Marjut Räty.  S iviilisääty: Naimisissa.  A mmatti: Yrittäjä.  Mitä nämä edellämainitut asiat minusta kertovat? Tai mitä kertoo se, että olen kouluttautunut moneen eri ammattiin? Mitä kertoo se, että minulla on neljä lasta? Ei oikeastaan yhtään mitään.  Ne ei kerro sitä, että olen voittanut syövän ja noussut ylös monen loppuunpalamisen jälkeen.  Ne ei kerro sitä kuinka paljon työtä olen tehnyt itseni kansssa vapautuakseni lukuisista tunnelukoista, joita olen kuljettanut mukanani lapsuudestani saakka.  Ne ei kerro sitä kuinka syvien vesien kautta voi päästä kiitollisuuden ja luottamuksen tilaan, jossa pääsee kosketukseen hetkessä elämiseen ja elämään kuin ihmeessä. Mitä on elää tässä ja nyt, mitä on tuntea kiitollisuutta elämän kipeimmistä asioista ja mitä on saada rauha sisälleen, jotta voi luottaa elämän kantavaan voimaan? Se on heittäytymistä elämän vietäväksi ja luottaa korkeampaan voimaan, koska omin voimin en pitkälle pääse. Kouluttauduin nuorena vaatesuunnitteli
Lähetä kommentti
Lue lisää

Osa 18: Vastaanottamisen vaikeus

Kyyneleet täyttävät silmäni ja pisarat valuvat poskea pitkin lattialle, itken. Miksi? Kaikkihan on hyvin, eikä nyt aihetta suruihin. Taidankin itkeä hämmennyksestä, tarkemmin siitä miten koen vastaanottamisen. Olen juuri saanut lahjan rakkailta ja ihailemiltani ihmisiltä, nimittäin vanhemmiltani. Olin katsonut Torista tiettyä pihakeinua ja haaveillut josko saisin sellaisen kuistillemme. Äh, liian myöhään - ilmoitus katosi ja keinu oli jo mennyt toisaalle. Pari päivää myöhemmin tuo keinu seisoo pihallamme. Kotiinkuljetettuna. Ihmeellistä kyllä, kaikkien ihmisten joukosta juuri vanhempani olivat olleet kyseisen keinun ostajat ja kun kuulivat, että olin katsonut samaa, toivat sen minulle. "Mutta enhän minä voi ottaa sitä, se on teidän ja yhtä lailla teille tarpeellinen! Te ostitte sen teille, viekää kotiin." Intettyäni aikani vastaan ja huomatessani, että siitä huolimatta keinua puretaan peräkärryn kyydistä pihaamme, tyydyn huokaisemaan täydestä sydämestäni että kiitos! Ristirii
Lähetä kommentti
Lue lisää

Osa 6: Mitä tilanne haluaa opettaa?

Nyt loppu! Tänään 18.5 klo 21.42 on täten viimeinen päivä, kun laitan mieheni pyykit pesuun tai narulle kuivumaan. Jos on pyytänyt toista osallistumaan pyykkihuoltoon huonoin tuloksin, niin saa riittää! Siinäpähän oppii että jos pyykkiä ei pese, ei puhtaita vaatteita ole. Samat kalsarit kolmatta päivää... Ärtymys, kiukku ja raivo valtaa mieleni. Väsyttääkin. Miksi ja miten mieheni voi olla tekemättä mitään, jos minä en voi? Miksi minun pitää siivota, pyykätä, tiskata? Ja millä oikeudella toinen voi vaan olla? Kumpa minäkin voisin joskus vain olla! Mutta kuka sitten hoitaa arjen askareet? Miten pitkään joku voi katsoa kasaantuvia astioita tai pyykkivuoria? Siellä se minun mies jo kuorsaa, nukkuu kun minä vaan siivoilen! Kylläpä kurmittaa! ”Stop, huilahustuokio nyt, nainen!” Tokaisi äkkiä Nokimyssy. Se oli kuullut vuodatukseni ja kipittänyt raollaan olevasta talon ovesta sisään. Se pomppasi kahdella pompulla viereiselle tuolille ja kysyi: ”Mitähän miehesi tällä kertaa peilaa sinusta itse
Lähetä kommentti
Lue lisää