Siirry pääsisältöön

Osa 7: Ruuhkavuodetko?

 Tarviiko meidän vanhempien antaa sen termin määrittää arkea ja tekemisiämme? Sana ohjaa niin vahvasti kiireen keskelle, jossa vanhemmat meinaa unohtaa huolehtia myös omasta jaksamisestaan. 


Edellinen viikonloppu oli mahtava! Rakkaan ystäväni kanssa vaellusta Kolin kauniissa maisemissa. 😍🌿👣Tulosta siitä, mitä olen oppinut muutaman vuoden sisällä. Ottamaan aikaa välillä ihan vain itselleni. Tehden asioita, joista nautin. Hetki ilman vastuuta muista.

Kun pääsee tekemään sopivin aikavälein asioita joista tykkää, jaksaa olla parempi versio itsestään äitinä, puolisona ja ystävänä.

Nokimyssykin on kertoillut, että kuulee niin useasti kiireisten ihmisten toistelevan, että enhän minä pysty omia harrastuksia toteuttamaan, kun lapset on niin pieniä ja ne tarvii kaiken huomion. Koti pitää hoitaa, on sitä ja tätä. Se pitää kyllä täysin paikkansa! Tekeminen ei lopu koskaan. 

Juuri siksi uskalla sinäkin ottaa omaa aikaa, tee asioita, joista tykkäät! Mitä iloa sinusta on väsyneenä, uupuneena, kiukkuisena, valittelevana? Jos se pieni oma aika viikottain antaiskin sulle enemmän virtaa perhe arkeen, olisko se sen arvoista? 🧡

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törmäsin nokimyssyyn

Sinä päivänä elämäni oli täyskaaos. Moni asia tuntui menevän päin puuta. Olin kiireinen, väsynyt, tympääntynyt, stressaantunut. Verenpaineet jatkuvasti koholla. Olisi pitänyt tehdä sitä, tätä ja tuota, mutta koin ettei aika riittänyt tehdä yhtään mitään. Koin, etten itsekään riittänyt. Vaikka miten suoritin päiviäni, tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Murehdin menneitä ja mietin huolestuneena tulevaa. Elämäni oli yhtä reagoimista, suorittamista ja selviämistä. Vaatimukset olivat kovat, muut vaativat minulta ja vaadin jatkuvasti itseltäni parempia suorituksia. Aina minulle tapahtui jotain huono-onnista ja koskaan minulla ei käynyt hyvä tuuri. Olin uupumuksen ja täysromahduksen rajamailla. Tämän raivon, väsymyksen ja huolestuneisuuden vallassa sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin takapihan kautta suoraan Kolin metsään. Kävellen, ahdistuneena puskin eteenpäin ja mietin kaikkia niitä huonosti olevia asioita. Yhtäkkiä päähäni kopsahti männynkäpy. Ihmeekseni se alkoi puhua mi...

Osa 6: Mitä tilanne haluaa opettaa?

Nyt loppu! Tänään 18.5 klo 21.42 on täten viimeinen päivä, kun laitan mieheni pyykit pesuun tai narulle kuivumaan. Jos on pyytänyt toista osallistumaan pyykkihuoltoon huonoin tuloksin, niin saa riittää! Siinäpähän oppii että jos pyykkiä ei pese, ei puhtaita vaatteita ole. Samat kalsarit kolmatta päivää... Ärtymys, kiukku ja raivo valtaa mieleni. Väsyttääkin. Miksi ja miten mieheni voi olla tekemättä mitään, jos minä en voi? Miksi minun pitää siivota, pyykätä, tiskata? Ja millä oikeudella toinen voi vaan olla? Kumpa minäkin voisin joskus vain olla! Mutta kuka sitten hoitaa arjen askareet? Miten pitkään joku voi katsoa kasaantuvia astioita tai pyykkivuoria? Siellä se minun mies jo kuorsaa, nukkuu kun minä vaan siivoilen! Kylläpä kurmittaa! ”Stop, huilahustuokio nyt, nainen!” Tokaisi äkkiä Nokimyssy. Se oli kuullut vuodatukseni ja kipittänyt raollaan olevasta talon ovesta sisään. Se pomppasi kahdella pompulla viereiselle tuolille ja kysyi: ”Mitähän miehesi tällä kertaa peilaa sinusta itse...

Osa 13: Höllää Hetkeksi - osallistujan kokemus

Oli tasaisen harmaa aamu. Raotin silmiäni, mutta ei huvittanut nousta. Taas yksi päivä yksin kotona, miksi edes nousisin, eihän minua kukaan kaipaa mihinkään. Mutta sitten muistin, että tänään pääsen osallistumaan Höllää hetkeksi -luontolataustuokioon! Omassa lähimetsässä kävely ja istuskeleminen on minulle jo entuudestaan tuttua, joten epäilin, voisivatko ohjatut harjoitteet tuoda jotain lisää kokemukseeni luonnosta? Lähdin matkaan väsyneenä ja hieman epäillen, antaisiko Höllää hetkeksi -tuokio minulle mitään. Hengästyin hieman jo ensimmäisessä rinteeseen nousussa ja märkiä lehtiä tarttui kenkiini, jotka eivät onneksi kastuneet läpi. Teimme pienellä metsäaukiolla erilaisia kehon jumeja avaavia liikkeitä ja aloin jo hieman piristyä. Lähtiessämme rinnettä alas kohti rantaa, saimme tehtäväksemme etsiä luonnosta jotakin sellaista, joka itselle kuvastaisi yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Poimin matkalta ruskan sävyjen seasta erottuvat kirkkaanpunaiset pihlajanmarjat, joista kunkin marjan a...