Päivä oli täysin usvainen, niin mieleltä kuin ilmanala ulkonakin. Mikään ei tuntunut liikkuvan eteenpäin. Ajatus takkusi, pelkoja tuli pintaan, taivaalla oli harmaat pilvet syventämässä tätä usvaista ja tukkoista tunnetta. Satoi sumusadetta, kostean kylmää. Ilman kylmyys ja kosteus tuntui koko kehossa.
Mikä nyt on? Mistä tämä outo tunne nousee?
Se tuntuu nostavan päätään entisestään ja alkaa jo ahdistamaan. Ahdistaa ja itkettää. Haluaisin vain käpertyä peiton alle, olla yksin tekemättä mitään.
Kokeilen.. Mutta täällä peiton alla ahdistus ja paha olo vain pahenee. On päästävä ulos, haukkaamaan happea, saatava tuota kosteaa ja viileää ilmaa keuhkoihin. Tilaa hengittää, tilaa ajatella.
Lähden metsään. Toivon kovasti tapaavani uuden ystäväni Nokimyssyn. Uskoisin, että Nokimyssy voisi auttaa minua. Hän lupautui jakamaan vanhaa viisauttaan ja kokemuksiaan meille aina kun hänen apuaan tarvitsemme ja pyydämme. Joten nyt kokeilen onneani. Tarvitsen nyt todellista viisautta pääsemään tästä ilkeän keljusta olotilasta vapaaksi.
Aloitan tutulta metsäpolulta, mutta sitten muistin Nokimyssyn ensimmäisiä opetuksia: “Poikkea pois totutuilta poluilta, jotta löydät uusia, kauniita paikkoja metsästä. Näin tapahtuu myös aivoissasi! Kun poikkeat pois totuttujen tapojen ja rutiinien polulta, löydät uusia, voimistavia voimavaroja.”
Niimpä poikkesin pois polulta. Tuntemattomaan. Tovin tallusteltuani ahdistuksen kanssa aloin huomaamaan metsässä aivan uusia maisemia. Oi, miten olinkaan voinut ohittaa tietämättäni tällaiset paikat! -ajattelin.
Aivan yllättäen löysin lähteen. Hyvin pienen lähteen, sammaleisten kivien reunustaman, kirkasvetisen lähteen. Voi kauneus, miten se saikaan sydämeni läikähtämään. Jotakin tapahtui sisälläni. Osa tuskastani oli jo poissa, huomasin.
Istahdin lähteen äärelle. Toivoin Nokimyssyn ilmestyvän. Hän on tarkkasilmäinen ja -korvainen. Hän kuulee ja havaitsee missä milloinkin kuljen ja tulee paikalle, kun häntä tarvitsen. Näin hän on meille kertonut. Luotan siihen.
Istuin ja odotin, odotin ja istuin. Aikaa kului, mutta Nokimyssyä ei näkynyt.. Olin surullinen.. Mutta siinä samassa huomasin, että suuri tuska sisältäni oli häipynyt. Mitä tapahtui? Olinhan tullut metsään kysymään Nokimyssyltä neuvoja olotilani helpottamiseksi, mutta nyt, ihan vain istuen lähteellä ja Nokimyssyä odottaen olotilani oli korjaantunut. Miksi?
Siinä samassa Nokimyssy saapui paikalle. Hän ilmoitti olleensa koko ajan näköyhteyden päässä, mutta oli huomannut tuskani ja antoi minun vain olla! Kysyin tuohtuneena, että miksi? Miksi et tullut apuun kun sinua eniten tarvitsin? Tuska oli tullessani niin suuri ja nyt se on poissa. En ymmärrä.. Voitko Nokimyssy selittää tämän minulle?
“No voin toki, ystäväni”, vastasi Nokimyssy. “Katsohan, kun tulit metsään ahdistuneena, ajatukset sumuisina, et ollut läsnä tässä hetkessä. Annoit vallan kiireelle, tekemättömille töille, riittämättömyydelle ja niin edelleen. Kyllähän sinun, ystäväiseni, pitäisi tämä jo tietää. Sinä vain suoritat suorittamasta päästyäsi, voimasi ehtyvät ja tulee ahdistus. Siksi annoin sinun vain istua lähteellä, täysin yksin, koska vastaus löytyy sisältäsi. Se löytyy, kun istut ja hiljennyt. Se löytyy metsästä, joka on alati läsnä. Se löytyy lähteestä, joka uudistaa jatkuvasti. Huomaatko? Siksi olotilasi muuttui kuin taikaiskusta. Me monesti odotamme jonkun muun ottavan meiltä pois huonot olomme tai etsimme muuten ratkaisua ulkopuoleltamme, mutta ratkaisu on lähempänä kuin arvaammekaan. Kannamme sitä mukanamme, se on sisällämme, se on sydämessämme.”
“Kiitos Nokimyssy tästä suuresta opetuksesta! Palaan taas lähipäivinä. Asiaa varmasti tulee.”
Kommentit
Lähetä kommentti